Yritin vuosia yhdistää yrittämistä taiteen tekoon. Etsin tosissani keinoja taiteilijuuden ja yrittäjyyden mielekkääseen liittoon, mutta ponnisteluistani huolimatta sisälläni ei kasvanut sankaria vaan piinaava ristiriita. Ja viimein 2008 minun oli pakko valita taiteen ja yrittämisen välillä. Valitsin taiteen. Tätä asiaa olen viime vuosina joutunut silloin tällöin selittämään ja koetan nyt tässä kirjoituksessa hieman valaista asiaa. Menestyäkseen yrittäjän täytyy opetella kurinalaisuutta, vastuullisuutta ja ennenkaikkea hänellä täytyy olla voimakas näky siitä mitä hän yrittämisellään tavoittelee. Selkeä kirkas tavoite, jota kohti ponnistella. Jari Sarasvuon sanoin (Vapaus - itsensä johtamisen mahdollisuudet, 1998): "Itsekuri on pakon luomista sisällesi. Itsensä johtajilla on voimakas näky siitä, mitä pitäisi saada aikaan. Tästä syntyy heille sisäisen pakon tunne."
Sarasvuon sisäisessä sankaruudessa on hyvin pitkälle kyse juuri tästä. Vanhaa löysää ajattelua kyseenalaistetaan, opetellaan vastuuta, aikataulutetaan ja omaksutaan erilaisia toimintamalleja jotka kirkastavat tavoitetta ja ennenkaikkea vahvistavat sisäistä motivaatiota, pakkoa. Kaikki ikäänkuin tähtää siihen että yrittäjästä kuoriutuu leijona, sisäinen sankari herää ja johtaa itsensä läpi harmaa-kivisten haasteiden. Sinänsä ihan toimivaa ajattelua yrittämisen saralla. Usein juuri ne joilla on suurin sisäinen pakko tai motivaatio, onnistuvat yrityksessään parhaiten.
Menestyäkseen yrittäjän on siis ruokittava motivaatiotaan ja kasvatettava siitä yrittämistä eteenpäin ajava pakko. Ristiriita taiteilijalle tässä syntyy siitä kun taiteilijan sisällä on jo valmiiksi toinen taiteen tekoa eteenpäin työntävä pakko, eli ns. taiteilijan kutsumus. Taiteilijan ammatti on ennenkaikkea kutsumusammatti ja taiteen tekeminen saattaa joillekin olla lähes pakkomielteen omainen "perustarve". Joskus taidetta tehdään jopa täysin elämän ja arjen realiteeteista huolimatta. Puhun tässä ns. vapaasta taiteesta, eli taiteesta jota syntyy taiteilijan itseilmaisun tuloksena, teoksista joiden kautta taiteilija haluaa kertoa jotain uutta, taiteesta joka on taiteilijalähtöistä - ei markkinalähtöistä tai taidekäsityöläisyyttä.
Kun sitten taiteilija ryhtyy kokeilemaan siipiään yrittäjänä, hänen on löydettävä sisältään motivaatio myös tähän. Kun sitten itseä johdetaan ja yrittämisintoa rakennetaan, niin käynkin niin että sisäisen sankarin sijaan sieluun syntyy sisällisissota, jossa taiteilijan kutsumus ja uusi tulokas asettuvat vastakkain. Ja taiteilija huomaa olevansa tilanteessa jossa taiteenteko ontuu, teosten taso laskee ja yrittämisestäkään ei oikein synny kunnon jälkeä. On valittava jompi kumpi.
Hyvää taidetta syntyy silloin kun taiteilija on hieman epävarmalla maaperällä ja joutuu uutta etsiessään etenemään omien rajojensa äärillä, hapuilemaan kohti lopputulosta ja on valmis kyseenalaistamaan tällä matkalla tarvittaessa kaikki omat ratkaisunsa ja aiemmat kokemuksensa. Tämä on vapaata taidetta. Kun sitten näin syntynyt teos toistetaan ja ryhdytään tekemään vastaavanlaisia markkinoiden tarpeisiin, niin silloin liikutaan pikkuhiljaa kohti käsityöläisyyttä. Taiteen uniikkius vähenee, taiteilijan ideat muistuttavat toisiaan ja seuraavaksi ollaan tilanteessa jossa taiteilija vääntää samaa latomaisemaa kuin puukontekijä tuotettaan. Käsityötuotteena puukko tai ankkamaalaus voi olla kaunis, kelvollinen ja mitä mukavaa tahansa, mutta taiteena se on aika mielenkiinnotonta.
Yrittäjyyttä pohtivan taiteilijan kannattaa kysyä itseltään: "Olenko sielultani enemmän vapaa taiteilija vai käsityöläinen?" Sellaiselle taiteilijalle jonka tekeminen menee lähelle käsityöläisyyttä, yrittämisen asiat ovat helpommin omaksuttavissa, mutta vapaata taidetta janoavalle yrittäminen on sula mahdottomuus. Tämä on läksy jonka olen oppinut kantapään kautta.
Kommentit